MTV paikalla: Niinistö ja Putin tapaavat huomenna Moskovassa – nouseeko rajavalvonta esille?

Presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat tiistaina Moskovassa, jonon jatkeena venäläis-suomalaisten tapaamisten sarjalle. 

Tiuha tahti alkoi tammikuun lopussa, kun maiden sisäministerit tapasivat Helsingissä, minkä perään pääministerit tapasivat Pietarissa.

Kahden viikon kuluttua myös presidentti Sauli Niinistö tapaa Dmitri Medvedevin, tällä kertaa Münchenissä. Tapaamisten välissä sisäministeri Petteri Orpo ehti piipahtaa Moskovassa vaietulla visiitillä, josta ei medialle kerrottu, ennen kuin Medvedev möläytti asian tarkoituksella.  

Tapaamisilla oli selvä tarkoitus: katkaista pakolaisten tulo Venäjältä Suomeen. Jossain määrin keskustelut saattoivatkin vaikuttaa siihen, että helmikuun lopussa Putin kehotti FSB:tä pitämään tiukempaa kuria rajoilla.

Presidentinkanslia on silti ilmoittanut rajayhteistyön keskustelunaiheeksi, kansainvälisten teemojen ohella. Presidenttien tapaaminen oli todennäköisesti sovittu jo ennen kuin raja alkoi pitää, ja Suomi haluaa varmistaa rajakontrollin jatkon.

Niinistö on Moskovassa ennen kaikkea tarkastamassa, missä mennään.

Odotettavissa puhetta kaupasta, kulttuurista ja energiapolitiikasta

MTV Uutisten Moskovan-kirjeenvaihtaja Iida Tikka kertoi Seitsemän uutisissa, että Venäjällä korostetaan aina länsimaiden johtajien vierailuja.

– Pakotteista alkaen länsijohtajien vierailuja on korostettu, eikä Suomi ole siinä poikkeus. Tosin Syyrian-operaation aikana ja sen jälkeen eniten on korostettu yhteyksiä Yhdysvaltoihin, Tikka sanoi.

Tikka kertookin, että presidentti Niinistön huomista vierailua hieman syö Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn keskiviikkona tapahtuva vierailu, jota on venäläismedioissa hehkutettu.

Tikan mukaan Venäjä on ilmoittanut, että se haluaa keskustella Suomen kanssa kauppa- ja kulttuurisuhteista, mutta spekulaatioiden mukaan Venäjä haluaa puhua myös energiapolitiikasta.

– Joko Fennovoiman jatkoista tai Nord stream 2 -kaasuputkihankkeesta, joka on Venäjäjälle tällä hetkellä hyvin tärkeä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.