Mainos

MTV Ukrainassa: Lähestyvien vaalien alla pelätään väkivaltaisuuksia

Ukrainassa järjestetään huomenna ennenaikaiset parlamenttivaalit.

MTV:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste on seuraamassa vaaleja maan pääkaupungissa Kiovassa. Sarasteen mukaan pelkona on, että huomisia vaaleja tullaan häiritsemään.

– On varoitettu, että täällä saattaa sunnuntaina puhjeta väkivaltaisuuksia, lähinnä tietenkin siellä Itä-Ukrainassa, mutta myöskin ihan täällä Kiovassa.

Saraste kertoo, että äänestysprosentista ei odoteta kovin korkeaa, vaikka vaalipiirejä on maassa reilut 200.

– Näitä vaaleja kuvaillaan ehkä maan historian tärkeimmiksi vaaleiksi, mutta silti äänestysprosentin ennakoidaan olevan vain noin 50 prosenttia.

– Lisäksi vaalien turvaaminen on todella suuri haaste ja tehtävä. Täällä on komennettu kaikki liikekannallepanolle ja 60 000 poliisia on kutsuttu muun muassa turvaamaan äänestystä.

Sarasteen mukaan äänioikeutettuja olisi noin 36,5 miljoonaa, jos Krim olisi mukana parlamenttivaaleissa. Krimin menetyksen jälkeen äänioikeutettujen määrä on pienentynyt yli 1,5 miljoonalla.

– Lisäksi separatistien hallitsemilla alueilla Itä-Ukrainassa on noin kolme miljoonaa äänioikeutettua, jotka eivät varmasti pysty äänestämään näissä vaaleissa. Tilanne on siis hyvin repaleinen.

Separatisteilla omat vaalit

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko hajotti maan parlamentin elokuussa ja ilmoitti lokakuun vaaleista. Maata johtanut hallituskoalitio kaatui jo heinäkuussa, kun kaksi puoluetta ilmoitti jättävänsä liittouman. 

– Kukaan ei olisi uskonut reilu vuosi sitten näitä tapahtumia, mitä nyt Ukrainassa on käyty läpi. Tämä maa on jakautunut kahteen, tai jopa kolmeen osaan, kun ajattelee tuota Itä-Ukrainan Luhanskin ja Donetskin aluetta ja sitten myöskin Krimin niemimaata, joka ei enää näissä vaaleissa ole mukana.

Sarasteen mukaan itsenäiseksi julistautuneen Donetskin alueella separatistit aikovat järjestää myös omat vaalinsa viikon päästä.  

Parlamenttivaalien kampanjointi on Ukrainassa ollut kaikesta huolimatta näkyvää. Sarasteen mukaan vaaleissa on mukana paljon pieniä ryhmiä, yhteensä 50 puoluetta pyrkii huomenna vaaleissa parlamenttiin.

– Näissä vaaleissa on kaksi teemaa ylitse muiden - tietysti kansallinen yhtenäisyys, ja sitten toisaalta maan talousvaikeudet.  Ihmiset ovat lopen kyllästyneitä palkkojen laskuun ja hintojen nousuun, maassa on tällä hetkellä noin 14 prosentin inflaatiovauhti. Korruptio on ollut taas tämän maan kirous oikeastaan aina.

Ukrainan parlamentissa on yhteensä 450 paikkaa.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.