MTV Ukrainassa: Toimittajia ei päästetä Krimille

Ukrainaan matkustanut MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Aino Huilaja odottaa parhaillaan pääsyä Venäjän ja Ukrainan suhteita hiertävälle Krimin niemimaalle.

Paikallisen autokuskin kyydissä matkustava Huilaja ei ole päässyt etenemään Krimin rajan tiesulusta.

– Iltapäivän aikana tuli uusi käänne, eli toimittajia ei päästetä Krimin alueelle, Huilaja kertoi.

Huilajan mukaan toimittajien pääsyn ovat evänneet samat venäjämieliset joukot, jotka ovat vallanneet Krimillä hallintorakennuksia.

– Heillä on rynnäkkökiväärit ja he ovat naamioituneita. Heillä ei ole kuitenkaan merkittyjä univormuja eli ei ole varmuutta, keitä he ovat.

Huilaja totesi, että joukot ovat vieneet toimittajilta esimerkiksi luotiliivejä. Kameroihin ei ole koskettu.

Paikalliset ovat tietoisia, että tilanne on huolestuttava.

– Olen soitellut Krimin niemimaalle ja minulla on itäukrainalainen autokuski. Kaikki sanovat, että tilanne on kireä. Mutta toistaiseksi ihmiset ovat suhtautuneet siihen rauhallisesti.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.