Munasolujen jäädytys kasvattaa suosiotaan USA:ssa

Jäädytys pysäyttää naisen biologisen kellon.

Biologinen kello tikittää. Naisen hedelmällisyys huipentuu parikymppisenä ja hiipuu nopeasti kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Viiteenkymmeneen mennessä mahdollisuus lapsentekoon luonnollisin menetelmin on kutakuinkin mennyttä. Mitä jos naisella ei ole kumppania tai aikaa lapselle juuri nyt? Joillakin saattaa olla raskauden estävä sairaus, kuten endometrioosi tai edessä saattaa olla lääkitys tai vaikkapa sädehoito, joka uhkaa tuhota hedelmällisyyden.

Tiede on tullut apuun. Munasolujen jäädyttäminen mahdollistaa biologisen kellon pysäyttämisen jäädytyshetkeen. Munasolut säilyvät käytännössä ikuisesti samanlaisina kuin ne olivat jäädytyshetkellä. Yksi tällaisista lapsettomuusklinikoista on EggBanxx, jolla on lääkäreitä ja klinikoita ympäri maan.

Hoito on kallista

Operaatio alkaa käynnillä IVF-klinikalla. Lääkärintarkastuksessa määritellään, sopiiko hoitomuoto naiselle. Hoito on kallista. Yhden kuukautiskierroksen munasolujen talteenotto maksaa noin kymmenen tuhatta dollaria. Klinikka laskuttaa asiakkaalta lisäksi vuosittain munasolujen säilytysmaksun.

Vähemmän romanttiseen prosessiin kuuluu ultraäänitutkimus, verikokeita, raskauslääkkeitä, kierroksen monitorointia ja ramppaamista lääkärillä joka toinen päivä parin viikon ajan. Sitten koittaa itse munasolujen luovutus. Hoitaja antaa naiselle päivää ennen hormonipistoksen, joka käynnistää munasolujen irtoamisen. Lääkäri imuroi munasolut nukutuksen aikana ultraääniohjatulla neulalla munarakkulapunktiossa. Toimenpiteen aikana kerätään viidestä kahteenkymmeneen munasolua. Raskaaksi tulemiseen tarvitaan keskimäärin 15-20 munasolua. Operaatio kestää puolisen tuntia. Vaikkeivat mitään kananmunia olekaan, ihmisen munasolut ovat ihmiskehon suurimpia soluja. Niiden läpimitta on 0.12 millimetriä, ja ne on mahdollista nähdä paljaalla silmällä. 

Kun keräysoperaatio on ohi, nainen viettää loppupäivän levossa. EggBanxxissä käytetään tekniikkaa, jossa munasolut jäädytetään nopeasti. Viime vuonna Yhdysvalloissa tehtiin 15 000 munasolujen jäädytystä. Määrän ennakoidaan lisääntyvän nelinkertaiseksi neljässä vuodessa.

Tyypillinen asiakas 35-37-vuotias nainen

Ympäri Yhdysvaltoja on viime vuodesta alkaen järjestetty munasolujen jäädytysbileitä. Ne keräävät tyypillisesti tusinasta sataan naista. Näissä juhlissa ei suinkaan kenenkään munasoluja oikeasti jäädytetä. Ne ovat luksusravintoloissa järjestettäviä tilaisuuksia, jossa naiset siemailevat drinkkejä ja napostelevat pikkupurtavaa samalla kun lapsettomuuden hoitoon erikoistunut lääkäri kertoo prosessista. Tyypillinen asiakas on 35-37-vuotias naimaton nainen, joka haluaisi tulevaisuudessa perustaa perheen, jos rinnalle löytyy oikea kumppani.

Kun nainen on valmis perustamaan perheen, edessä on uusi prosessi. Osa nestetypessä säilytetyistä munasoluista sulatetaan ja sekoitetaan miehen spermaan. Sikiö siirretään naisen kohtuun. Kustannuksia tulee taas kymppitonnin verran. Lopputulos riippuu monesta tekijästä, kuten naisen iästä. Mitä nuorempana tämä jäädyttää munasolunsa, sitä parempi yleensä on lopputulos. Raskausprosentti yhtä IVF-hoitokiertoa kohti on noin 20-35 prosenttia. Varsinkin vanhempien naisten on läpikäytävä useita hoitokertoja, ennen kuin sairaalassa vauva päästää ensimmäisen parkunsa.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.