Murhatun Lisan perheen koskettava viesti: ”Elämme keskellä painajaista”

7. päivä kesäkuuta 17-vuotias Lisa Holm lopetti työpäivänsä kahvilassa Ruotsin Länsi-Götanmaalla.  Viisi päivää sen jälkeen hänet löydettiin kuolleena. Holmin perhe kertoo Skaraborgs Allehanda -lehdelle antamassaan haastattelussa toivovansa yhä, että tyttö tulisi kotiin.

Lisa Holm katosi alkuillasta 7. kesäkuuta työpäivän jälkeen. Hänen etsintänsä kestivät viisi päivää, kunnes hänet löydettiin murhattuna.

31- ja 35-vuotiaat liettulaiset veljekset vangittiin viime viikolla todennäköisin syin epäiltynä Lisan murhasta. 

– Toivoimme loppuun asti, että hän löytyisi elossa. Toivo oli viimeinen asia, jonka menetimme. Vaikka tiedämme, miten asiat ovat, elämme yhä niin kuin kuplassa toivoen, että hän tulisi jälleen kotiin, perhe kertoo.

Perhe oli koko ajan mukana 17-vuotiaan tytön etsinnässä. Joku perheestä päivysti myös kotona, jos Lisa olisi ilmaantunut sinne.

– ”Jos” ja ”miksi” ovat sanoja, jotka pyörivät koko ajan päässä. Tämä on pahinta, mitä voi tapahtua, elämme keskellä painajaista, perhe sanoo.

Perhe haluaa elää Lisan muistolle

Perhe kertoo kuitenkin olevansa surusta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi täynnä elämänhalua.

– Se on outoa, mutta surun keskellä voi sulkea joitain tunteita. On kuin ne rajautuisivat pois, jotta voisimme mennä eteenpäin ja elää toisillemme tässä perheessä. Ja Lisan muistolle. Hän ei olisi koskaan halunnut, että vain istuisimme paikoillamme.

Perhe kuvailee Lisaa iloiseksi ja empaattiseksi nuoreksi, joka rakasti matkustamista ja seikkailuja. Haaveissa oli muun muassa muutto Australiaan.

Mediamylläkkä oli raskasta

Holmin perhe kertoo saaneensa suru-uutisen jälkeen useita yhteydenottoja medialta ja kokeneensa sen erittäin raskaaksi.

Kuitenkin sen jälkeen kun poliisi pyysi julkisesti perheelle rauhaa, pyyntöä kunnioitettiin. Siitä perhe sanoo olevansa kiitollinen.

Heidän mukaansa Skaraborgs Allehandalle haastattelu on ainoa, minkä he antavat.

– Halusimme antaa haastattelun myös saadaksemme mahdollisuuden kiittää ihmisiä kaikesta tuesta.

Perhe on kiitollinen etenkin etsinnöissä mukana olleille Missing People -järjesölle ja poliisille.

Lisa Holm haudataan 7. heinäkuuta pienessä kirkossa Skövden kunnassa. Perheen mukaan tilaisuus on avoin kaikille. Lisan muistolle aiotaan myös perustaa säätiö.

– Toivomme, että säätiö toteutuu ja varat voitaisiin suunnata esimerkiksi Missing People:n kaltaiselle toiminnalle.

”Halatkaa lapsianne”

Lisa Holmin vanhemmat kertovat seuraavansa tyttärensä murhaoikeudenkäyntiä pelonsekaisin tuntein.

– Jos jotkut haavat paranevat siihen mennessä, oikeudenkäynnissä ne revitään taas auki. Se tuntuu käsittämättömän raskaalta.

Vanhemmat haluavat surunsa keskellä antaa neuvon myös muille.

– Halatkaa lapsianne usein ja paljon. Ikinä ei tiedä, koska on liian myöhäistä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.