Muslimien maahantulokielto esillä Trumpin tv-mainoksessa

Republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Donald Trump julkisti maanantaina ensimmäiset televisiomainoksensa. Puolen minuutin mainoksessa Trump toistaa muun muassa jälleen vaatimuksensa muslimien tilapäisestä maahantulokiellosta.

– Poliitikot voivat teeskennellä, että kyse on jostain muusta, mutta Donald Trump kutsuu tätä radikaaliksi islamilaiseksi terroriksi, minkä vuoksi hän vaatii muslimeille tilapäistä maahantulokieltoa, mainoksessa sanotaan.

Mainosta aletaan esittää Iowan ja New Hampshiren osavaltioissa tiistaista lähtien. Iowassa äänestetään republikaanien esivaalissa helmikuun 1. päivä ja New Hampshiressa kahdeksan päivää myöhemmin.

Trump, joka kustantaa itse kampanjansa, on kehunut käyttäneensä vähiten rahaa ja saavuttaneensa kuitenkin parhaat tulokset.

– Tällaista ajattelua tämä maa tarvitsee, hän sanoi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.