Myös Ruotsissa vaihdettiin vilkkaasti euroja

Euroja vaihdettiin tänään vilkkaasti myös Ruotsissa, vaikkei maa kuulukaan talous- ja rahaliittoon Emuun. Tukholman keskusrautatieasemalla ensimmäisten joukossa euroja vaihtaneet nuoret valitsivat yksimielisesti viiden euron setelin kauneimmaksi seteliksi ja vaativat Ruotsia liittymään heti Emuun.

Maltillisen kokoomuspuolueen johtaja Bo Lundgren onnistui myös käymään kauppaa tuoreilla euroilla. Hänen onnistui ostaa uusilla rahoilla perheelleen hampurilaisia, kunhan pääsi ensin sopimukseen pikaruokamyymälän myyjän kanssa euron kurssista. Lundgren ilmoitti ehdottavansa pääministeri Göran Perssonille, että puoluejohtajat keskustelisivat pikaisesti Emu-kansanäänestyksen järjestämisestä jo marraskuussa.

Persson sanoi viime viikolla pitävänsä mahdollisena, että kansanäänestys Ruotsin liittymisestä Emuun voitaisiin järjestää jo vuonna 2002 syyskuun valtiopäivävaalien jälkeen. Persson oli tyytyväisenä pannut merkille, että ruotsalaisten suhtautuminen Emuun on viime aikoina kääntynyt myönteiseen suuntaan. Lundgren ei kuitenkaan luottanut täysin Perssonin kaavailuihin.

-Kaikkihan tietävät, että sosiaalidemokraattien suhtautuminen Emuun on ongelmallinen. Pelkään pahoin, ettei Persson ollut tosissaan (kansanäänestyksen pikaisesta järjestämisestä), Lundgren sanoi uutistoimisto TT:lle antamassaan haastattelussa. Hänen mukaansa olisikin hyväksi, jos kaikki puoluejohtajat kutsuttaisiin pikaiseen neuvonpitoon Emusta.

Haaparanta ensimmäisenä

Haaparannassa päästiin euroaikaan ensimmäisinä Ruotsissa. Pian puolenyön jälkeen paikallista aikaa haaparantalainen pankki avasi ovensa tunnin ajaksi, jotta innokkaimmat saisivat käsiinsä uutta valuuttaa.

Paikalle oli kerääntynyt lukuisa joukko kaupunkilaisia, torniolaisia Suomen puolelta ja toimittajia seuraamaan ensimmäisten eurojen vaihtajia. Jonon kärjessä oli Marko Holma, joka johtaa rajan pinnassa olevien yritysten yhdistystä.

Haaparanta haki aiemmin tänä vuonna erillisvapautta siirtyä eurojen käyttöön samaan aikaan Suomen kanssa. Hakemus kuitenkin evättiin.

(MTV3-STT-TT)

Uutta valuuttaa on vuoden vaihtuessa juhlittu komeasti kaikissa 12 euromaassa. Euron tuominen yli 300 miljoonalle ihmiselle on alkanut ilman suurempia ongelmia.

(Kymmenen uutiset 01.01.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.