Mysteerikoneen osien merietsinnät lopetetaan Reunionilla

Yli vuosi sitten kadonneen malesialaiskoneen osien ilma- ja merietsinnät Ranskalle kuuluvan Reunionin saaren ympäristössä Intian valtamerellä lopetetaan maanantaina, kertoivat paikallisviranomaiset perjantaina. Etsinnät ehtivät jatkua runsaan viikon.

Etsinnöissä merellä ei ole löytynyt mitään, mikä voisi kuulua lentokoneeseen. Sen sijaan saaren rannoilta on löytynyt romua, joka on luovutettu onnettomuustutkijoille. Mitään yhtä suurta kuin viime kuussa löydetty siiven osa ei kuitenkaan ole löytynyt.

Malesialaisviranomaisten mukaan tutkimuksissa on varmistunut, että osa kuului Kuala Lumpurista Pekingiin matkalla olleeseen Malaysia Airlines -lentoyhtiön koneeseen, joka katosi 17 kuukautta sitten.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.