Mysteerikrokotiili yritetään ottaa kiinni Kreetalla

Kreikassa on aloitettu operaatio kaksimetrisen krokotiilin kiinniottamiseksi, joka löytyi yllättäen Kreetalla sijaitsevasta tekojärvestä viime viikolla.

– Pistämme toivomme sen varaan, että krokotiili on nälkäinen, kertoo Kreetan luonnonhistoriallisessa museossa työskentelevä herpetologi Petros Liberakis.

– Operaatio voi kestää kaksi päivää, pari viikkoa tai sitten se voi epäonnistua kokonaan.

Krokon toivotaan kipuavan "lihahäkkiin"

Mysteerikrokotiili havaittiin viime viikonloppuna Potamin padon tekojärvellä, joka sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Rethymnonista.

Tekojärven ympärille aiotaan sijoittaa krokotiilin kiinnisaamiseksi häkkejä, joihin on lastattu lihaa. 

Aiemmin tekojärveltä eristettiin noin kilometrin mittainen rantakaistale, jotta uteliaat vierailijat pysyisivät loitolla.

– Olemme pyrkineet valitsemaan turvallisimmat keinot sekä itse eläimen että ihmisten kannalta, Liberakis toteaa.

Kaikki eivät haluaisi krokotiilia pois

Jos eläin saadaan kiinni, se lähetetään todennäköisesti joko Kreetalla sijaitsevaan vesieläinakvaarioon tai villieläinpuistoon Ateenan lähelle.

Paikallisviranomaiset arvioivat, että krokotiili on saatettu hylätä tekojärveen jopa jo pari vuotta sitten.

Paikalliset ovat nimenneet krokotiilin Sifikseksi. Mielipiteet siitä, pitäisikö krokotiili poistaa tekojärvestä, ovat jakautuneet.

– Olen nähnyt epävirallisen kyselyn, jossa 60 prosenttia ihmisistä sanoi, että se pitäisi jättää järveen ja kymmenen prosenttia totesi, että niitä pitäisi tuoda lisääkin, paikallisviranomaisia edustava Vangelis Mamagakis sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.