Mystisesti hävinnyt pikkutyttö yhä kateissa - pidätys ei tuonut lisäapua

Poliisi on ymmällään walesilaisperheen 5-vuotiaan tytön katoamisesta. Eilen pidätetyn perheen tuttavan kuulustelut eivät ole tuoneet Aprilin olinpaikasta uutta tietoa.

Poliisi kertoo Daily Mail-lehden mukaan, että 46-vuotiaan entisen sotilaan kuulusteluja on jatkettu tänään. Poliisi kertoo, että pidätetty on perheen tuttava, mutta ei sukulainen.

Toissapäivänä pakettiauton kyytiin noussutta April Jonesia ei ole vieläkään laajoista etsinnöistä huolimatta löydetty.

Aprilin perhe on vedonnut mediassa mahdollisiin sieppaajiin.

- Olemme sairaana huolesta. Jos teillä on pieni tyttömme, antakaa hänen tulla takaisin kotiin.

Poliisi kertoo, että tapauksen ratkaisemiseksi ei ole uusia uutisia kerrottavana, vaikka eilen pidätetty mies pysyykin viranomaisten huostassa toistaiseksi.

Yli 200 ihmistä, valtaosa vapaaehtoisia, on osallistunut kadonneen Aprilin etsintöihin Machynllethin kylässä Walesissa. Daily Mail kertoo, että poliisilla on tapaukseen liittyen lukuisia johtolankoja, mutta tytön löytymisessä ei ole edistytty.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.