Forbes: Naapurit riidoissa vuosia – tilasiko suomalaissyntyinen miljardööri vihollisensa murhan?

Suomalaissyntyinen muotimiljardööri Peter Nygård on joutunut erikoisen murhasyytösten keskiöön, kertoo Forbes.

Sijoitusrahastoilla rikastunut miljardööri Louis Bacon ja suomalaissyntyinen, sittemmin kanadalaistunut muotimoguli Peter Nygård ovat riidelleet ja pitäneet yllä keskinäistä vihaa jo kahdeksan vuotta.

Nyt saaga on saanut suorastaan saippuaoopperamaisia piirteitä. Forbes-lehti nimittäin kertoo, että Bahamalla asuva Bacon syyttää naapuriaan Nygårdia murhan tilaamisesta.

Bacon syyttää Nygårdia muun muassa murhan suunnittelusta, pahoinpitelyistä, ilkivallasta, palopommeista ja rasismista. 

Syytöksessä väitetään, että Nygård on suunnitellut saippuasarjan kaltaisen terrorin ja väkivallan sävytteisen kampanjan kaataakseen vihollisensa. Baconin mukaan Nygård kävi hänen salamurhaamisestaan keskusteluita kahden tuomitun rikollisen kanssa. Hänen mukaansa Nygård lupasi maksaa miehille merkittäviä summia, mikäli nämä onnistuisivat Baconin salamurhassa.

Yksityisetsivä Joseph DiPaolo kertoi murhayritysväitteistä valaehtoisessa todistuksessaan.

 Nygårdin puhemies on tuoreeltaan ehtinyt tyrmätä väitteet murhan tilaamisesta. 

– Syytteet perustuvat kahden rikollisen ostettuihin todistajanlausuntoihin. On todisteita siitä, että näille rikollisille on maksettu miljoonia dollareita Baconin toimesta, jotta he antaisivat valheellisen todistuksen, väittää Nygårdin edustaja.

Tiedottajan mukaan samat rikolliset ovat myös luvanneet olla todistamatta Nygårdia vastaan, jos hän maksaa heille suuren summan rahaa.

Nygård ja hänen lakitiiminsä miettivät parhaillaan seuraavaa liikettään ja mahdollisen vastakanteen nostamista.

Asiasta Suomessa uutisoi ensimmäisenä Kauppalehti.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.