Naapurit kauhuissaan räjähdyksestä: Valtava savupilvi nousi ilmaan

32-vuotias naapuritalossa asuva Marta Fagerstöm kertoo Expressen-lehdelle, että hän istui tietokoneen ääressä, kun räjähdys tapahtui.

-Räjähdys vavisutti ikkunoita ja näin ulkona valtavan savupilven.

 Fagerström kertoo, että alue on kärsinyt pahoin räjähdyksestä ja tulipalosta, esimerkiksi monet lähialueelle parkkeeratut autot ovat vaurioituneet.

Hän harmittelee koko tapausta, sillä on juuri muuttanut Yhdysvalloista takaisin Ruotsiin. Yhdysvalloissa hän kävi Santa Monican Collegea, jossa tapahtui hiljattain kouluampuminen.

-Kun palaan takaisin Ruotsiin, tuntuu, että sama meno jatkuu täällä, hän kauhistelee.

Lähellä räjähdyksen tapahtumapaikaksi arvioitua kauppaa asuva Jennifer Kjellberg kertoo myös nähneensä runsaasti savua ulkona räjähdyksen jälkeen.

-Sitten menin ulos ja näin tulipalon. Sitten paikalle tuli ambulanssi, poliisi ja paloauto, joka alkoi evakuoida ihmisiä kodeistaan, hän kertoo.

 Hän kertoo, että poliisi kävi myös hänen talonsa rapussa.

-He halusivat varmistaa, ettei pommin osia löydy meidän rapusta, ja että siellä on turvallista. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.