Näin meitäkin huijataan – kauhea onnettomuus, katso video!

Kaikessa kamaluudessaan onnettomuudet kiehtovat meitä ja siksipä niistä myös uutisoidaan ahkerasti.

Kiihkeä tiedonjano voi johtaa kuitenkin myös todelliseen huti-uutisointiin, kuten on nyt tapahtunut esimerkiksi Italian turmalaiva Costa Concordian kohdalla.

Muun muassa YouTubeen on ladattu useita väärennettyjä videoita Costa Concordian onnettomuudesta, joihin ovat narahtaneet myös median edustajat. Esimerkiksi CNN tarttui YouTube-videoon, jonka väitetään kuvaavan hetkeä, jolloin vesi alkoi tulvia Costa Concordiaan.

Kyseessä ei ollut kuitenkaan Italian turmalaiva, vaan videolla nähtävä onnettomuus on tapahtunut risteilyalus Carnival Paradisella toukokuussa vuonna 2009. Kyseessä ei ole myöskään uppoava laiva toisin kuin alkuperäisen videon tekstissä väitetään, vaan laivalla tapahtunut uima-altaan putkien vuoto. Katso alkuperäinen video

CNN huomasi myöhemmin virheensä ja poisti videon sivuiltaan.

Myös Italian RAI esitti kakkoskanavallaan 15. tammikuuta videoklipin, jonka väitettiin olevan peräisin Costa Concordian valvontakameroista.

Kuvissa näkyy, kuinka huonekalut laivan ravintolassa alkavat yhtäkkiä heittelehtiä holtittomasti puolelta toiselle ja kiskovat mukaansa tielle osuvia matkustajia.

Videon tapahtumat eivät kuitenkaan olleet Costa Concordialta. Tapahtumat olivat sattuneet vuonna 2010 Uudessa-Seelannissa kovaan myrskyyn joutuneella Pacific Sun -risteilyaluksella. Katso alkuperäinen video.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.