Näin Münchenin veriteko tapahtui – uhrien joukossa myös lapsia

Asemies avasi eilen illalla tulen Saksan Münchenissä tappaen yhdeksän ihmistä ja sen jälkeen itsensä. Ammuskelussa haavoittui ainakin 21 ihmistä. Haavoittuneissa on paljon nuoria ja kuolleiden joukossa myös lapsia.

Poliisin mukaan ampuja on 18-vuotias saksalais-iranilainen mies, joka oli asunut Münchenissä ainakin kaksi vuotta.

Poliisin mukaan tapahtumat etenivät näin:

(Kellonajat Suomen aikaa)

1. Kello 18.50 Mies aloittaa ampumisen McDonaldsin ulkopuolella.

2. Mies menee Olympia-kauppakeskukseen tien toiselle puolelle ja jatkaa ampumista.

3. Hän lähtee pois Olympiasta.

4. Jossain vaiheessa silminnäkijävideoiden mukaan hänet nähdään läheisellä parkkipaikalla.

5. Poliisi seurasi asemiestä, mutta tämä onnistui pakenemaan.

6. Kello 21.30 epäilty ampuja löydetään kuolleena alle parin kilometrin päästä kauppakeskuksesta. Hän on ampunut itseään ilmeisesti päähän.  

Tulitus alkoi pikaruokaravintolan edestä

Mies aloitti tulituksen vähän ennen kello 18 paikallista aikaa, eli ennen iltaseitsemää Suomen aikaa. Hän alkoi ampua Olympia-kauppakeskuksessa olevan McDonaldsin ulkopuolella tähdäten poliisin mukaan lapsiin. Alustavien tietojen mukaan aseena oli pistooli.

Hänet nähtiin myös lähellä olevassa parkkihallissa. Eniten uhreja löytyi Olympia-kauppakeskuksesta. 

Ampujan motiivi on yhä epäselvä. 

Daily Mailin mukaan poliisi tutkii myös Facebook-huijausta, jossa nuoria olisi houkuteltu tarjouksen avulla tulemaan pikaravintolaan eilen. Huijauksen mukaan ruokalassa olisi ollut jaossa ilmaista ruokaa. Lehden mukaan poliisi vahvisti, että poliisi tutkii myös ilmoituksen yhteyttä tapahtumiin.

Vain yksi – ei kolmea – ampujaa

Kaupungin metrot, junat ja raitiovaunut suljettiin illalla ja ihmisiä pyydettiin pysymään sisätiloissa, sillä ampujaa etsittiin monen tunnin ajan. Hänet löydettiin kuolleena myöhemmin läheltä tapahtumapaikkaa.

Silminnäkijät kertoivat aluksi nähneensä kolme asemiestä, mutta poliisin mukaan tilanteen sekavuus sai ihmiset luulemaan pakoon lähteneitä sivullisia asemiehiksi. 18-vuotias ampuja tiettävästi toimi yksin.

Toinen ampumistapaus perätön tieto

Illalla tuli myös tietoja, että kaupungissa olisi ollut toinen ampumistapaus, mutta tiedot osoittautuivat perättömiksi.

Suomen ulkoministeriön mukaan uhrien joukossa ei ole suomalaisia. Kaikkien uhrien henkilöllisyys ei vielä aamulla ollut selvillä. Miehen kerrotaan huutaneen jotain ampuessaan. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.