Naisten äänioikeuden puolesta taistelleen haudalle tunkua USA:ssa – hautausmaan aukioloaikoja pidennettiin

Susan B. Anthony pidätettiin 8. marraskuuta vuonna 1972. Nainen äänesti tuolloin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa miltei 50 vuotta ennen, kuin naisille annettiin äänioikeus koko liittovaltiossa.

Hänen hautapaikastaan on sittemmin muodostunut suosittu nähtävyys. New York Magazine –lehti kertoo, että useat naiset ovat jättäneet tämän vuoden presidentinvaalien alla hautakiveen ”minä äänestin” –tekstillä varustettuja tarroja merkiksi vierailustaan.

USA Today –sanomalehden mukaan kaupungin pormestari on jopa päättänyt pidentää hautausmaan aukioloaikaa vaalipäivän ajaksi, sillä hautapaikalla vierailusta on muodostunut monille riitti.

– Koska tämän vuoden vaalit ovat historiallisesti merkittävät, tuntuu oikealta pidentää mahdollisuutta vierailla haudalla kunnes äänestyspaikat sulkeutuvat, hän kertoi lehden haastattelussa.

Mt. Hopen hautausmaa, minne Anthony on haudattu sulkeutuu normaalisti kello 17.30 paikallista aikaa. 

The New York Times -lehden toimittaja vieraili haudalla tänään. Hänen mukaansa paikalle oli ilmestynyt noin 250 henkilön mittainen jono:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.