Nasan planeetanmetsästys tuottaa tulosta - "Olemme lähellä uuden Maan löytämistä"

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo tähtitieteilijöiden olevan uuden Maan löytämisen kynnyksellä.

Nasa järjestää tänään tiedotustilaisuuden, jossa se kertoo Kepler-avaruusteleskoopin tuoreimmista löydöistä. Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Verkkouutiset.

Tiedotustilaisuus järjestetään seitsemältä illalla Suomen aikaa, ja sitä voi seurata Nasan nettisivun kautta. Tilaisuudessa puhuville asiantuntijoille voi lähettää kysymyksiä Twitterissä hashtagilla #askNASA.

Kepler-teleskooppi laukaistiin omalle aurinkoa kiertävälle radalleen vuonna 2009, ja se on löytänyt yli tuhat planeettaa ja yli neljätuhatta mahdollista planeettaa tai "planeettaehdokasta". Avaruusohjelman tehtävänä on löytää maankaltaisia planeettoja.

Ensimmäinen eksoplaneetta, joka kiersi meidän Aurinkomme kaltaista tähteä, löydettiin vuonna 1995. Tähän päivään mennessä eksoplaneettoja on löydetty jo tuhansia.

– Tänä päivänä astronomit ovat lähellä sitä, josta ihmiset ovat haaveilleet tuhansia vuosia: uuden Maan löytämistä, kirjoitettiin Nasan tiedotteessa.

Nasa etsii pieniä, Maan kokoisia eksoplaneettoja, jotka kiertävät sopivan kokoista tähteä oikealla etäisyydellä. Etäisyyden tähdestä pitäisi olla sellainen, että planeetalla voisi olla vettä nestemäisessä muodossa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.