Nasan retrovideo paljastaa mitä kasvoille tapahtuu 735 km/h tuulessa

Vuonna 1946 rohkea mies suostui vapaaehtoiseksi testiin, jossa kokeiltiin ihmisen sietokykyä uskomattoman kovalle tuulelle altistuessaan.

Brittilehti Daily Mail kertoo, että uskalikon kasvot altistettiin pahimmillaan 735 kilometrin tuntivauhtia pauhaavalle tuulelle ilman suojavarusteita.
Mies laitettiin tuulitunneliin, jossa ilmaa kierrätti 36-lapainen tuuletin.

Tutkijat halusivat kokeen avulla selvittää, että olisiko lentäjän turvallista jäädä ohjaamoon kovassa vauhdissa, jos ohjaamon kuomu irtoaisi.

Koe aloitettiin pienillä tuulen nopeuksilla. Vauhtia lisättiin asteittain. Kokeessa saatiin selville, että ihminen selviää 735 kilometrin tuntinopeudella pauhaavassa tuulessa vahingoittumattomana.

Vuonna 1957 yhdysvaltalainen lentäjä lensi puolestaan koneellaan 917 kilometrin tuntivauhdilla ilman ohjaamon kuomua. Hänkin selvisi vahingoittumattomana.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.