Nato-poliitikot yltyivät maailmaa syleilevään yhteislauluun kokouksessaan

80-luvun pop-klassikko We Are the World on saanut uuden tulkitsijakaartin Turkissa pidetyn sotilasliitto Naton ministerikokouksen yhteydessä.  

Ensimmäisen kokouspäivän keskiviikon illallinen lähestyi päätöstään, ja Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu nousi lavalle kiittämään illan orkesteria.

Silloin esiintyjäryhmä ehdotti, että ilta päätettäisiin yhteiseen "rauhanlauluun", Michael Jacksonin ja Lionel Richien klassikkoon.  

Kun Cavusoglu kutsui vieraita lavalle laulamaan, ensimmäisenä hänen viereensä kiirehti kreikkalaiskollega, ulkoministeri Nikos Kotzias.

Joukkoon liittyi myös muita kokousvieraita, joukossa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja EU:n ulkoministeri Federica Mogherini.  

Tapahtuma tallentui valtiollisen uutistoimisto Anatolian videolle. Tapauksesta julkaisi videon myös turkkilainen Hurriyet-lehti.  

Vuodelta 1985 peräisin oleva We Are the World oli osa Afrikan nälänhädän vastaista kampanjaa.  

Russia Today on jakanut Youtubessa videon yhteislaulusta piikittelevin kommentein höystettynä. Jutussa Guardian-lehden jakama Youtube-video.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.