Natsien iskujoukon upseeri antaa säästönsä vangitsijoilleen

Hitlerin fanaattiseen iskujoukkoon kuulunut Heinrich Steinmeyer on päättänyt antaa säästönsä pienen skotlantilaisen kylän vanhemmille asukkaille kiitoksena saamastaan kohtelusta.

Steinmeyer ei odottanut juurikaan armoa, kun hän antautui brittijoukoille Normandiassa toisen maailmansodan loppupuolella.

Hän sanoo, että häntä kuitenkin kohdeltiin hyvin sekä sotilaiden, että skotlantilaisen vankileirin taholta, jossa häntä pidettiin sodan loppumiseen asti vankina. Steinmeyer jäi Skotlantiin vielä seitsemäksi vuodeksi sodan jälkeen saamansa hyvän kohtelun takia. Hän asuu nykyään Bremenissä.

Nyt 65 vuoden jälkeen entinen SS -upseeri aikoo jättää kotinsa ja 430 000 punnan säästönsä Comrien kylän vanhemmille asukkaille kiitollisuuden osoituksena kohtelustaan.

-Olen aina halunnut maksaa takaisin heidän osoittamastaan anteliaisuudesta. He ansaitsevat kaiken, mitä vain voin antaa heille, 84-vuotias Steinmeyer sanoo Daily Mail -lehdessä.

-He olivat kovia, mutta reiluja. En ollut vain vihollinen, vaan myös Natsi, sellainen ystävällisyys oli yllättävää, hän toteaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.