Nettiriippuvaiset pakenivat vieroituksesta Kiinassa

Kiinassa on sattunut erikoinen joukkopako nettiriippuvaisten vieroitusleiriltä. Valtiollisten viestimien mukaan 14 leirille määrättyä 15 - 22-vuotiasta nuorta sitoivat valvojansa sänkyyn ja pakenivat paikalta taksilla itäisessä Jiangsun maakunnassa.

Joukkio jäi kuitenkin heti kiinni, kun he eivät pystyneet maksamaan taksilaskuaan. He kertoivat pakonsa syyksi leirin yksitoikkoisuuden ja raskaan harjoitteluohjelman. Suurin osa karkulaisista on jo lähetetty takaisin leirille.

Kiinaan on viime vuosina perustettu runsaasti vieroituslaitoksia nettiriippuvaisille nuorille. Niitä on tosin moitittu liiankin ankarasta kurinpidosta ja rankoista kuntokuureista. Viime vuoden elokuussa Guangxissa 15-vuotias nuori piestiin hengiltä leirillä. Tapauksen vuoksi kaksi leirin ohjaajaa tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan.

Viranomaiset arvioivat että 24 miljoonaa kiinalaisnuorta on riippuvaisia internetistä.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.