Nettiyrittäjä maksaa burkaa pitävien naisten sakot : ”Kyse on uskonnonvapaudesta”

Algerialainen liikemies on luvannut maksaa Sveitsin eteläosiin tulevan burka- ja niqabkiellon rikkomisesta aiheutuvat sakot. Ticinon kantonin lainsäätäjät hyväksyivät kasvot peittävän huivin ja vaatteen kieltävän lain viime kuussa, mutta se ei ole vielä tullut voimaan.

Rachid Nekkaz, Ranskassa syntynyt internetyrittäjä ja aktivisti, kertoi ATS uutistoimistolle toimivansa uskonnonvapauden puolesta. Nekkaz on jo maksanut yli 1000 sakkoa sen jälkeen, kun vastaava kieltolaki otettiin käyttöön Ranskassa viitisen vuotta sitten.

Rachidin molemmat vanhemmat ovat algerialaisia ja vaimo kanadalainen. Nekkaz kertoo henkilökohtaisesti vastustavansa kyseisten vaatekappaleiden käyttöä. Hänen mukaansa sakkojen maksamisessa on kyse puhtaasti uskonnonvapaudesta, johon valtion ei tulisi puuttua missään olosuhteissa.

Sakkoja varten hän on perustanut miljoonien eurojen säätiön. Pienemmät sakot maksetaan suoraan säätiöstä. Tulevan lain mukaan sakkomaksu saattaa kuitenkin olla jopa lähemmäs 10 000 euroa. Näissä tapauksissa Nekkaz on valmis viemään asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Nekkaz kertoi aikeistaan hiljattain lehdistötilaisuudessa Locarnossa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.