Nigeria luopuu kivityskuolemantuomioista

Nigeria aikoo lopettaa kivityskuolemantuomiot. Nigerian hallitus kertoi asiasta tänään.

Nigeria hallitus lupasi tänään, ettei sharia-lain mukaisia kivityskuolemantuomioita panna toimeen. Nigeriassa pidetään Miss Maailman -kilpailut joulukuussa, ja useiden maiden edustajat ovat uhanneet boikotoida kilpailuja 31-vuotiaalle musliminaiselle julistetun kuolemantuomion takia.

Nigerian apulaisoikeusministeri Dubem Onyia vakuutti, että 31-vuotiasta Amina Lawal Kuramia ei teloiteta kivittämällä. Eri puolilla maailmaa on esitetty vastalauseita Kuramille julistetusta kivitystuomiosta.

Kurami tuomittiin kivitettäväksi, koska hän oli synnyttänyt aviottoman lapsen. Viranomaiset ovat aiemmin ilmoittaneet, että tuomio toimeenpannaan vasta kun Kurami on lopettanut imettämisen.

Nigerian pohjoisissa osavaltioissa on voimassa islamilainen sharia-laki, jonka perusteella voidaan langettaa kuolemanrangaistuksia kivittämällä.

Useiden maiden, mm. Norjan ja Ranskan, edustajat ovat ilmoittaneet jäävänsä pois 7. joulukuuta pidettävistä Miss Maailma -kilpailuista Kuramin tuomion takia.

(MTV3-STT-Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.