Nigerian armeija: Siepatut tytöt löydetty

Nigerian armeija kertoo löytäneensä Boko Haram -islamistijärjestön sieppaamat koulutytöt. Armeija ei kuitenkaan kerro, missä tytöt ovat.

Armeijan edustajan mukaan sotilaat pohtivat parhaillaan, miten tytöt voitaisiin vapauttaa. Komentaja Alex Badehin mukaan voimankäyttöä on vältettävä, koska tyttöjen henki olisi silloin vaarassa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Nigerian viranomaiset olivat aiemmin lähellä sopimusta Boko Haramin kanssa. Viranomaiset olisivat vapauttaneet sata vangittua Boko Haramin jäsentä, ja Boko Haram puolestaan olisi vapauttanut 50 siepattua koulutyttöä.

BBC kertoo, että Nigerian hallitus kuitenkin hylkäsi sopimuksen. 

Boko Haramin taistelijat hyökkäsivät huhtikuun puolivälissä kouluun Nigerian koillisosassa ja sieppasivat yli 270 tyttöä. Osa heistä pääsi pakenemaan, mutta yli 200 on edelleen siepattuna.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.