Nizzan EU-kokoukseen luvassa suurmielenosoitus

Ensi viikolla EU-huippukokouksen aattona Nizzassa järjestetään suuri mielenosoitus, johon odotetaan noin 60 000 ihmistä.

Viljelijöiden EU-mielenosoitus

Suomen itsenäisyyspäivänä Nizzan EU-kokouksessa pidettäviin mielenilmaisuihin osallistuu mm. puolueiden ja järjestöjen edustajia sekä ammattiyhdistysaktiiveja. Paikalle voi tulla jopa 100 000 mielenosoittajaa, arvioi Attac-järjestön puheenjohtaja Bernard Cassen ranskalaisessa Liberation-lehdessä. Attac vastustaa mm. globalisaatiokehitystä.

Viime kesäkuun huippukokouksen yhteydessä Portossa pidetty mielenosoitus kokosi eri arvioiden mukaan 40 000-60 000 osallistujaa.

Eri ryhmillä on Nizzassa erilaisia tavoitteita. Esimerkiksi palkansaajia edustava Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY vaatii ay-oikeuksien kirjaamista sitovasti unionin perussopimukseen. EAY ajaa etupäässä järjestäytymis-, sopimus- ja työtaisteluoikeuksia. Järjestö haluaisi lisäksi mm. ulottaa määräenemmistöpäätökset koskemaan laajemmin työelämää sekä sosiaali- ja veropolitiikkaa.

Hollannin suurin ammattikeskusjärjestö FNV on vuokrannut lentokoneen, jolla se vie yli 200 aktiiviaan Nizzaan. Samoin on tehnyt itävaltalainen järjestö ÖGB, jonka koneella paikalle matkustaa myös EU-hakijamaiden edustajia.

Suomesta mielenosoitukseen osallistuu kymmenkunta palkansaajajärjestöjen edustajaa. Suurin osa protestoijista tulee Ranskasta ja Italiasta. Suosittu lomakohde Nizza sijaitsee lähellä Italian rajaa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.