No nyt meni liian pitkälle: Nobel-voitto varastettiin suomalaisilta – "Holmström on amerikkalainen"

Suomalaiset ovat riemuinneet taloustieteen tuoreesta Nobel-palkinnosta. Arvostettu talouslehti The Economist näyttää kuitenkin olevan asiasta toista mieltä. 

Suomalaisen taloustieteen Nobel-voittaja Bengt Holmströmin kansalaisuudesta näyttää olevan epäselvyyttä. 

The Economist-lehti kertoo tuoreessa artikkelissaan Holmströmin olevan amerikkalainen.

Wikipedia puolestaan ilmoittaa Nobel-voittajat luettelevassa listauksessaan Holmströmin olevan sekä suomalainen että amerikkalainen. 

Holmström kylläkin työskentelee Bostonissa sijaitsevassa Massachusetts Institute of Technologyssa ja on tehnyt pitkän tiedeuran Yhdysvalloissa, mutta on syntynyt ruotsinkieliseen perheeseen Suomen Helsingissä eikä hän ole vaihtanut kansalaisuuttaan.


Pitkä tiedeura ulkomailla

Bengt Holmström on syntynyt 18. huhtikuuta 1949 Helsingissä. Hän väitteli taloustieteen tohtoriksi Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa vuonna 1978.

Holmströmillä on maineikas työura. Suomessa hän toimi yrityssuunnittelijana A. Ahlströmillä vuosina 1972-1974 ja apulaisprofessorina Hankenilla vuosina 1978-1979.

Ulkomaisiin saavutuksiin kuuluu muun muassa apulaisprofessuuri Northwestern Universityssa vuosina 1979-1980 ja professuuri vuosina 1980-1983.

Yalen yliopistossa hän oli professorina vuosina 1983-1994. 

Tällä haavaa Holmström toimii taloustieteen professorina Massachusetts Institute of Technologyssä.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.