Norjassa jälleen legioonalaistautia

Norjassa on tavattu jälleen uusi legioonalaistautitapaus. Muutaman päivän sisään Norjassa on tavattu jo kolme legionellabakteerin aiheuttamaa tapausta.

Viimeksi bakteeri tavattiin 62-vuotiaalta naisihmiseltä. Kaikki tapaukset on havaittu Rogalandin keskussairaalassa Etelä-Norjassa. Aiemmin tautiin ovat sairastuneet 55- ja 49-vuotiaat miehet.

Taudin lähdettä ei ole toistaiseksi onnistuttu paikantamaan, mutta legionellabakteerien lähdettä etsitään Stavangerin ja Sandnesin välisellä alueella. Viime vuonna Norjassa legioonalaistautiin kuoli seitsemän ihmistä ja 28 sairastui.

Legioonalaistauti on legionellabakteerin aiheuttama harvinainen keuhkokuume, joka voi olla vaarallinen iäkkäille tai kroonisesta sairaudesta kärsiville ihmisille. Tauti voi levitä esimerkiksi ilmanvaihtokanavien tai vesijärjestelmien kautta.

(MTV3-STT-NTB)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.