Norjassa suuronnettomuusvaara

Parituhatta Lilleströmin ja Rälingenin kaupunkien asukasta Etelä-Norjassa evakuoitiin aamulla räjähdysvaaran vuoksi.

Syynä oli kahden tavarajunan yhteentörmäys puolenyön jälkeen Lilleströmin asemalla 15 kilometriä Oslosta pohjoiseen viime yönä.

Toinen junista ajoi tuntemattomasta syystä toisen perään. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta toisessa junista oli 104 tonnin propaani- eli nestekaasulasti. Yksi vaunuista syttyi tuleen ja paloi vielä iltapäivällä. Liekit löivät neljän metrin korkeuteen.

Suurimpana vaarana oli viereisen vaunun kuumeneminen ja räjähtäminen. Vaunussa oli 44 tonnia propaania, ja sitä yritettiin jäähdyttää vedellä. Poliisia arvosteltiin siitä, että se päätti evakuoinnista vasta aamulla.

Palolaitos piti yöllä räjähdysvaaraa pienenä ja päätti antaa kaasun palaa loppuun. Arvio muuttui kuitenkin aamulla: poliisi ilmoitti noin kello 7.30 paikallista aikaa, että räjähdysvaara onkin hyvin suuri ja että läpimitaltaan 700-800 metrin alue on evakuoitava välittömästi.

Törmäyspaikan läheisyydessä on kaksi koulua, joissa on 750 oppilasta, päiväkoti ja asuntoja. Kaikkiaan evakuoitiin noin parituhatta ihmistä. Lilleströmissä on 25 000 ja Rälingenissä 15 000 asukasta. Evakuoitujen joukossa olivat muun muassa Lilleströmin poliisiaseman vankilan vangit.

Poliisi ilmoitti radion välityksellä, että kaikkien alueella olevien on poistuttava välittömästi. Vanhuksia ja liikuntavammaisia varten järjestettiin kuljetukset. Lilleströmissä ja sen ympärille syntyi liikennekaaos aamun ruuhkatunteina. Kaikki junat seisoivat, myös liikenne Oslon uudelle, Gardermoenin lentoasemalle oli pysähdyksissä.

Lilleström on Norjan vilkkaimmin liikennöityjä rautatieasemia; sen kautta kulkee 550 junaa päivässä. Myös bussiliikenne häiriintyi, sillä kaupungin bussiasema sijaitsee evakuoidulla alueella.

Kyseessä oli jo toinen junaturma Norjassa kolmeen kuukauteen.

Tammikuussa sai 19 ihmistä surmansa kahden matkustajajunan törmäyksessä Åstassa Oslon pohjoispuolella. Uusi junaturma nostattanee kysymyksiä Norjan rautateiden turvallisuudesta.
(STT-NTB-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.