Video: Nosturit kaatuivat talojen päälle Hollannissa

Parisenkymmentä ihmistä on loukkaantunut Alphen aan den Rijnin kaupungissa Hollannin länsiosassa kun kaksi raskasta nosturia kaatui talojen päälle, kertovat viranomaiset. 

Hollantilaisen NOS-televisiokanavan mukaan nosturit olivat siirtämässä raskasta sillankappaletta, kun ne yllättäen rysähtivät viiden läheisen talon päälle kappaleen kanssa.

Sillan rakenteissa oli vuonna 2010 havaittu pahoja murtumia, ja sen keväällä alkaneiden korjaustöiden oli tarkoitus kestää koko kesän.  

Palomiehet käyvät edelleen läpi talojen raunioita siltä varalta, että niihin olisi jäänyt ihmisiä loukkuun.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.