Republikaanien Walker jättää presidenttikisan

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitellut Scott Walker on kertonut vetäytyvänsä kisasta. Wisconsinin kuvernööri kertoi ratkaisustaan lehdistötilaisuudessa.

Walker sanoi tiedotustilaisuudessa olevansa pahoillaan siitä, että republikaanien kandidaattikampanjat ovat luisuneet "henkilökohtaisiin hyökkäyksiin" sen sijaan, että ehdokkaat keskittyisivät esittämään optimistisia näkemyksiä "paremmasta Amerikasta".

– Uskon, että äänestäjät tahtovat lopulta mieluummin puolustaa kuin vastustaa jotakin. Sen sijaan, että puhumme siitä, miten huonosti asiat ovat, tahdomme kuulla, kuinka niitä voitaisiin parantaa. Meidän on palattava puolueemme perusasioihin, Walker sanoi.

Kommentit tulkittiin yhdysvaltalaismediassa tuoreeltaan piikiksi räväköitä kommentteja laukovalle republikaanien tämänhetkiselle ykkösehdokkaalle Donald Trumpille. Toisaalta Walker myös kehotti osaa yli tusinan vahvuisesta republikaanien ehdokaskaartista vetäytymään, jotta äänestäjät voivat kerääntyä yhden vahvan republikaaniehdokkaan taakse.

Syyksi luovuttamiseen veikkailtu rahanpuutetta 

New York Times uutisoi 47-vuotiaan kuvernöörin luovutusaikeista jo ennen virallista ilmoitusta. Lehdelle puhuneiden republikaanilähteiden mukaan Walkerin ratkaisun syy olisi rahan puute. 

Vielä keväällä Walker piti jopa johtoasemaa osassa mielipidekyselyitä. Nyt hänen kannatuksensa on kuitenkin ollut rajussa laskussa ja hipoi nollaa uutiskanava CNN:n kyselyssä viikonloppuna. Syynä tähän pidetään miljardööri Donald Trumpin kannatuksen kasvua.

Walker on toinen vaalimittelöstä vetäytynyt republikaani. Teksasin entinen kuvernööri Rick Perry jätti leikin kesken syyskuun 11. päivä. Republikaanien ehdokaspaikasta presidentinvaaleissa kisaa yhä 15 ehdokasta 


 

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.