Obama ja Medvedev puivat Georgian tilannetta

Venäjän presidenttiDmitri Medvedevon keskustellut Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman kanssa Georgian jännitteisestä tilanteesta eilen. Puhelinkeskustelun aikana Obama korosti, että Georgian ja Venäjän välillä jälleen kytevä kriisi täytyy ratkaista kansainvälisiä kanavia pitkin.

Asia tuli esille, kun Medvedev soitti Obamalle onnitellakseen tätä syntymäpäivän johdosta. Obama täytti eilen 48.

Myös Georgiaan oltiin yhteydessä, kun Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden soitti Georgian presidentille Mihail Saakashvilille. Biden kehotti molempia osapuolia välttämään toimia, jotka voisivat epävakauttaa tilannetta entisestään.

Venäjä on nostanut joukkojensa taisteluvalmiutta Georgiasta irrottautuneessa Etelä-Ossetiassa. Myös Georgia on varoittanut, että riski uuteen sotaan Venäjän kanssa on kasvanut.

Kriisi on kiusallinen aihe Obaman hallinnolle, sillä se yrittää lämmittää välejään Venäjään. Samalla se joutuu tukemaan liittolaistaan Georgiaa.

Venäjän ja Georgian sodan puhkeamisesta on tällä viikolla kulunut vuosi. Sodan aikana Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet kiristyivät erittäin kylmiksi.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.