Obama saapui Kööpenhaminaan

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on saapunut Kööpenhaminan ilmastokokoukseen.

Obama aikoo neuvotella kahden kesken Kiinan pääministerin Wen Jiabaon kanssa. Maiden yhteisymmärrystä pidetään ratkaisevana ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi.

Kööpenhaminassa pyritään tänään rutistamaan kokoon kansainvälinen ilmastosopimus. Käynnissä on kokouksen 12. ja viimeiseksi suunniteltu päivä. Neuvottelut ovat kuitenkin edelleen pahasti kesken.

MTV:n kirjeenvaihtaja Anne Sjöholmin mukaan vieläkään ei tiedetä, syntyykö kokouksen loppukirin pohjalta riittävän hyvä sopimus.

- Varmaa on vain, että ainakin lukemattomat yksityiskohdat jäävät auki, ja virkamiehet jatkavat kädenvääntöä niistä vielä pitkään.

Sjöholmin mukaan neuvotteluja on käyty erilaisissa ryhmissä läpi yön ja aamun. EU:n koolle kutsuman 26 maan ryhmän kerrotaan löytäneen joitain yhteisiä linjoja. Esimerkiksi maapallon keskilämpötilan nousu pysäytettäisiin kahteen asteeseen. Mutta ainakaan vielä eri valtiot eivät ole luvanneet leikata päästöjään niin, että tämä tavoite todella myös toteutuisi, Sjöholm sanoo.

- Myönnytyksiä odotetaan nyt esimerkiksi Intialta ja Kiinalta. Täällä toivotaan, että kaupunkiin tunti sitten laskeutunut Yhdysvaltain presidentti Barak Obama saisi ne taipumaan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.