Obama tapaa Sandersin – käännytys Clintonin taakse alkaa

Yhdysvalloissa presidentti Barack Obama tapaa tänään Bernie Sandersin, joka on käytännössä menettänyt mahdollisuutensa demokraattipuolueen presidenttiehdokkuuteen.

Demokraatteja itsekin edustavan Obaman odotetaan ryhtyvän hieromaan rauhaa Sandersin ja ehdokaskisan voittajaksi julistautuneen Hillary Clintonin välille.

Sanders on toistaiseksi kieltäytynyt tunnustamasta Clintonin esivaalivoittoa. Hän on elätellyt vielä toivoa, että saisi Clintonin taakse ilmoittautuneita niin kutsuttuja superdelegaatteja käännytettyä puolelleen.

Virallisesti demokraattien presidenttiehdokas nimetään puoluekokouksessa heinäkuussa. Demokraattien riveissä on huolta siitä, että puolue ei Sandersin kannan vuoksi pysty yhdistymään Clintonin taakse varsinaisessa presidenttikisassa. Vaaliuurnilla vastaehdokas on republikaanien Donald Trump.

Yhdysvaltain uusi presidentti valitaan marraskuussa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.