Obama varoittaa amerikkalaisia "Sputnikin hetkestä"

Presidentti Barack Obama varoittaa Yhdysvaltojen jäävän nopeasti jälkeen muiden maiden kehityksestä, ellei maassa panosteta enemmän koulutukseen, innovaatioon ja infrastruktuuriin.

Obama pelkää Yhdysvaltojen putoavan kelkasta hyvin pian. Hän sanoo amerikkalaisten elävän "Sputnikin hetkeä", viitaten Neuvostoliiton vuonna 1957 laukaisemaan satelliittiin.

Sputnikin laukaiseminen maata kiertäneelle radalleen aiheutti shokin Yhdysvalloissa. Neuvostoliitto oli saanut avaruustutkimuksessa yllättävän etumatkan, kun amerikkalaiset olivat luottaneet liikaa teknologiseen osaamiseensa.

- Ankara totuus on tämä: Amerikka on tulevaisuuden kilpailussa vaarassa jäädä jälkeen. Nyt on meidän sukupolvemme "Sputnikin hetki", Obama sanoi puhuessaan opettajille ja opiskelijoille collegessa Pohjois-Carolinassa.

Valkoisen talon lähteiden mukaan Obaman puhe antoi esimakua kansakunnan tilaa käsittelevästä puheesta, jonka presidentti pitää tavan mukaan tammikuussa.

- Meidän on sitouduttava samanlaiseen innovaatioon ja uuden luomiseen kuin silloin, kun presidentti John F. Kennedy haastoi meidät menemään Kuuhun, Obama jatkoi vaatien kongressia olemaan leikkaamatta investointeja.

(MTV3 - AP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV:n tietosuojakäytännöt uudistuvat. Jatkaaksesi Palveluiden käyttöä, pyydämme sinua perehtymään Tietosuojakäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.
MTV käyttää Palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään evästekäytäntöömme, joka on luettavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.