TV-Opas

Ohion eläintarhan kaksi jääkarhua pääsi vaeltelemaan käytäville

Ohion eläintarhan kaksi uteliasta jääkarhua pääsi kuljeskelemaan autauksensa takana kulkevalle käytävälle. Jääkarhut eivät missään vaiheessa päässeet ulos lukitulta alueelta.

Eläintarha kertoo, että 17-vuotias naaras Berit ja 26-vuotias uros Little One eivät aiheuttaneet vaaratilannetta tai olleet uhka yleisölle.

Varatoimenpiteenä eläintarhavierailijoita oltiin kehotettu menemään sisätiloihin. He olivat edelleen vapaita lähtemään alueelta.

Eläintarhan johtaja Thane Maynard kertoo henkilökunnan noudattaneen protokollaa. Eläimet palautettiin turvallisesti aitaukseensa kahden tunnin jälkeen eikä kukaan loukkaantunut.

Beritin ja Little Onen kerrotaan lepäävän perjantaihin asti, joilloin yleisö pääsee niitä jälleen katsomaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.