Oikeudelta päätös etsintäkuulutetun 5-vuotiaan tapauksessa

Brittioikeus on antanut luvan syöpäsairaan Ashya Kingin vanhemmille viedä pojan vaihtoehtoiseen hoitoon Prahaan.


Oikeuden ratkaisu päättää kiistellyn tapauksen, joka alkoi kun 5-vuotias Ashya etsintäkuulutettiin tämän vanhempien vietyä pojan pois sairaalasta vastoin lääkärien ohjeita.

Ashya oli ollut hoidettavana aivokasvaimen vuoksi Southamptonissa sijaitsevassa sairaalassa. Pojan vanhemmat olivat kuitenkin olleet eri mieltä pojan hoitomenetelmistä ja halusivat viedä tämän vaihtoehtoiseen hoitoon ulkomaille.

Interpol julkaisi tuolloin pojasta kansainvälisen etsintäkuulutuksen. Ashya ja tämän vanhemmat löydettiin Espanjasta, jossa vanhemmat pidätettiin etsintäkuulutuksen perusteella. Vanhemmilta evättiin samalla tilapäisesti pojan huoltajuus, joka siirrettiin brittioikeusistuimelle.


Ashyan vanhemmat vapautettiin myöhemmin, mutta huoltajuuskysymyksen vuoksi vanhemmat eivät saaneet siirtää poikaa haluamaansa hoitoon.

Nyt lupa kuitenkin myönnettiin.

– Oikeusistuimen huoltajuus päättyy sillä hetkellä, kun poika saapuu sairaalaan Prahassa, oikeuslaitoksen edustaja Michael Duncan kertoo.

Ei ole vielä tiedossa, milloin poika aiotaan lennättää Prahaan saamaan hoitoa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.