Öljymaa Iran rakentaa tuulivoimaa

Öljymaa Iran on ryhtynyt rakentamaan tuulienergiaa. Tavoitteena on saada ensi vuoteen mennessä prosentti energiasta tuotetuksi uusiutuvilla tavoilla, joista tuuli on yksi. Yhtenä ongelmana tuulivoiman lisärakentamisessa on Iranin kansainvälinen taloussaarto.

Rikkaat Lähi-idän öljymaat ovat viime aikoina tehneet suuria sijoituksia uusiutuvaan energiaan. Yhden voimalan johtajan aikeissa on hyödyntää peräti puolet kaikesta tuulienergiasta mitä Iranissa voi saada:

- Tuulitutkimusten mukaan Iranilla on mahdollisuus saada tuulisähköä jopa 10 000 megawattia. Tarkoituksena on nostaa Iranin tuulivoimaloiden kapasiteetti 5 000 megawattiin, sanoo Manjilin tuulivoimalan johtaja Ahmad Haghani.

Maan energiaministeriö puhuu vaatimattomammin kuitenkin vain 200:sta megawatista kaikkiaan uusiutuvilla luonnonvaroilla.

Tuulienergian rakentajat joutuvat kuitenkin kärsimään Iranin länttä kavahduttavasta atomiohjelmasta. Esimerkiksi tuulimyllyn lapojen tekoon käytettäviä komposiitteja on vaikea saada tuontitavarana.

Iran on toissa vuoden tilastoissa vielä Suomeakin jäljessä tuulivoiman tuotannossa. Suomessa tuulienergian osuus energiantuotannosta on 0,2 prosenttia.

Katso Risto Puolimatkan juttu (Huomenta Suomen uutiset 13.5.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.