Mainos

Olympiasoihdun epäonninen matka jatkuu – ensin ammuttiin jaguaari, nyt poliisimoottoripyörä suistui saattueeseen

Rion olympiasoihdun onnettomuusaltis matka ympäri Brasiliaa sai uuden epäonnisen käänteen eilen.

Soihtuviestikulkue oli matkallaan Sao Paulossa, kun yllättäen poliisin moottoripyörä syöksyi keskelle saattuetta.

Brasilialaisen sanomalehden Globon julkaisemassa videossa näkyy, kuinka poliisin moottoripyörä suistuu keskelle paraatia aivan olympiasoihdun eteen. Moottoripyörää ajava poliisi kumoaa samalla kaksi muuta poliisia, joista toinen oli liikkeellä polkupyörällä.

Kuten aiemmissa vastoinkäymisissä, soihtu selvisi rytinästä ilman vahinkoa.

Soihdun matka Brasiliassa myös alkoi rauhattomasti, kun jo ensimmäinen viestisaattue kulki läpi poliittisen protestin maan pääkaupungissa Brasiliassa. Soihtu toimitettiin kaupunkiin Sveitsin Genevestä.

Ihmiset ovat osoittaneet mieltään Brasiliassa muun muassa maan tiukentuvan taloustilanteen takia. Maata ovat myös ravistelleet erilaiset poliittiset kriisit sekä presidentti Dilma Rousseffin aseman heikentyminen. 

Mies pidätettiin ja jaguaari ammuttiin

Viime kuussa puolestaan noin kolmekymppinen mies yritti heittää soihdun päälle ämpärillisen vettä Maracajun kaupungissa Mato Grosso do Soulin osavaltiossa.

Soihtu ei sammunut, mutta Reutersin mukaan mies pidätettiin epäiltynä julkisen omaisuuden turmelemisesta.

Poliisin mukaan mies oli kirjoittanut Facebookissa, että vedenheitto oli vitsi. Reutersin mukaan vastaavanlaisesta rikoksesta voi Brasiliassa kuitenkin saada kuudesta kuukaudesta kolmeen vuotta vankeutta. Mies laskettiin vapaaksi takuita vastaan odottamaan oikeuskäsittelyä.

Lisäksi vain noin viikkoa aikaisemmin Brasilian Manausin soihtuviestissä ammuttiin käsittelijöiltään karannut jaguaari. Tapahtunut sai muun muassa eläinsuojelujärjestöiltä kovaa kritiikkiä.

Kaikkiaan olympiasoihtu kiertää 95 päivänä yli 300 paikkakunnalla Brasiliassa. Soihtuviestiin osallistuu noin 12 000 ihmistä. Soihtu kannetaan Rio de Janeiron Maracana-stadionille 5. ensi kuuta olympialaisten avajaisseremoniassa. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.