Omituiset äänet pelottavat yöunet kokonaiselta kylältä USA:ssa

Useita viikkoja jatkunut mystinen ääni ihmetyttää pienen Forrest Groven asukkaita USA:ssa. Ihmisiltä se on vienyt yöunet, ja lemmikit se on ajanut hulluuden partaalle.

Salaperäinen ”kirkuva” ääni on jäytänyt oregonilaisen Forrest Groven kaupungin naapuruston väkeä Yhdysvalloissa jo viikkoja. Viranomaiset se on lyönyt ällikällä.

Lyhimmillään läpitunkeva vinkuna kestää äänen kuulleiden mukaan muutamia sekunteja, pisimmillään jopa minuutteja. Ääni on niin huomiota herättävä, että se häiritsee asukkaiden yöunta ja villitsee lemmikkejä.

Kaupungin palopäällikkö Dave Nemeyer kertoo saaneensa tietää äänestä, kun paikallinen asukas tallensi sen ja jakoi kaupungin Facebook-sivulla.

Asiasta ovat uutisoineet sen jälkeen muun muassa Washington Post ja ABC News nettisivuillaan. Suomessa tapauksesta on kertonut Iltasanomat

Neymer kuvailee ääntä ”karmeaksi”. Sen lähtöpaikka on tuntematon, mutta se tuntuu kuitenkin tulevan keskeltä katua.

– Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä ääni tulee. Minun korviini se kuulostaa siltä, kuin rautatien metalli vinkuisi. Mutta ääni ei ole lähtöisin junasta, Neymar toteaa ABC Newsin haastattelussa.

Vaikka ääntä on kuultu kaupungissa jo pitkään, sen ovat lopulta kuulleet varmasti vain hyvin harvat ihmiset.

– Toistaiseksi viranomaiset ovat sulkeneet pois vesiventtiilit, palohälyttimet, kaasuvuodon ja villieläinten mekkaloinnin, kaupungin julkisten töiden valvoja Rick Vanderkin selvittää.

Forest Groven asukas Colleen Ahrens kertoo heränneensä ääneen muutaman kerran.

– Se kuulostaa melkein siltä, kuin jonkun auton jarrut olisi syytä korjata, hän kuvailee.

Äänispesialistikin ymmällään

Mediatietojen mukaan paikkakunnalla on käynyt myös ääniasiantuntija. Edes mittalaitteilla varustautunut alan ammattilainen ei ole kuitenkaan löytänyt selitystä kummalle vinkunalle.

Viranomaiset ovat varautuneet myös siihen vaihtoehtoon, että kyseessä on jonkun keksimä sairas kepponen. Paikallinen poliisi muistuttaa, että kyseinen kepponen olisi kuitenkin lainvastainen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.