Opettajat saivat tarpeekseen Detroitissa- koulujen lattioilla kuolleita rottia ja seinät homeessa

Lähes sata julkista koulua on sulkenut ovensa Detroitissa. Kouluissa on niin vakavia puutteita, että opettajat ovat ilmoittautuneet sairaiksi

Noin 80 prosenttia Detroitin julkisilla varoilla ylläpidetyistä kouluista on suljettuna opettajapulan vuoksi, kertoo CNN. Opettajat ovat ilmoittautuneet sairaiksi, koska resurssit koulujen kunnossapitoon ovat liian pienet. Poissaolot osuvat samalle päivälle, kun presidentti Barack Obaman on määrä vierailla Detroitissa.

Tilanne kouluissa on katastrofaalinen. Julkisuudessa leviää kuvia koulurakennuksissa olevista kuolleista rotista ja pahoista homeongelmista. Sekä opettajat että oppilaiden vanhemmat ovat aikeissa järjestää mielenilmauksia samaan aikaan kun presidentti vierailee autonäyttelyssä.

Koulujen kriisi näytti herättävän nyt myös Michiganin senaattori Rick Snyderin. Snyder ilmoitti puheessan, että ”on aika toimia”.

– Osavaltion on taattava, ettei yhdessäkään Michiganin piirikunnissa epäonnistuta oppilaiden opetuksessa enää koskaan tällä tavoin.

Ongelmalainat

Osavaltiossa käydään nyt läpi uutta ehdotusta, jolla voitaisiin helpottaa koulujen resurssipulaa.

Entinen koululaitos on niin massiivisissa veloissa, että koko järjestelmä kaipaa muutosta. Vaikka oppilasta kohden on budjetoitu vajaat 7000 euroa vuodessa, yli tuhat euroa summasta valuu tällä hetkellä pelkkien velkojen lyhennyksiin ja kuluihin.

Michiganissa yritetään nyt lanseerata uusi systeemi, jossa lainat siirretään pois Detroitin julkisilta kouluilta kustannettaviksi verotuloilla ja samalla uuteen koulujärjestelmään voitaisiin satsata rahaa.

Opettajien valituslista on pitkä

Opettajat ovat saaneet tarpeekseen koulurakennusten aiheuttamista terveyshaitoista ja opetusmateriaalin puutteesta.

– Kyseessä on arvostuksen puute opettajia kohtaan. Huonot työskentelyolosuhteet, ylisuuret luokat, valmisteluajan puute, palkkojen lasku, nousevat terveydenhoitokulut ja tulevaisuuden epävarmuus”, listaa opettajien liittoa johtava Ivy Bailey.

Joidenkin koulurakennusten kunto on niin huono, että oppilaiden päälle putoaa palasia lohkeilevista katoista. Koulujen käytäviltä on kerätty kuolleita rottia.

Lisäksi puutteellinen huolto on tehnyt opetusohjelmaan kuulumattomista tiloista, kuten monista jumppasaleista, jopa vaarallisia.

Opettajat ovat huolissaan, että Detroitin julkiset koulut häviävät kokonaan rahojen loppuessa viimeistään huhtikuussa.

Huono johto

Katastrofiin on etsitty syyllistä  myös pelastusasioita johtavasta päälliköstä Darnell Earleysta.

Earleyllä on kyseenalainen historia esimerkiksi Flintin kaupungin vesikriisin hoidosta. Silloin kaupungin juomaveden lähde vaihdettiin. Katastrofi oli valmis, kun huomattiin, että vedessä on korkeita määriä lyijyä.

Silloin Earley selitti toteuttavansa vain tehtyjä päätöksiä. Nyt hän on ollut vastuussa koulujen korjaamisesta.

– Jos tavoitteena on tuhota Detroitin julkiset koulut lopullisesti, päällikkö on tehnyt loistavaa työtä, arvoi Bailey.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.