Osaan Samosta julistettiin hätätila

Kreikan viranomaiset julistivat eilen hätätilan osiin Samoksen saarta maastopalojen takia. Hätätila koskee saaren länsiosissa sijaitsevia Marathokambosin ja Karlovasin kuntia.

Maastopalojen tieltä on evakuoitu lähes 300 pohjoismaalaista turistia, joista suurin osa on ruotsalaisia. Evakuoitujen joukossa on myös 71 Finnmatkojen suomalaismatkaajaa, jotka siirrettiin eilen Votsalakian kylästä saaren itäpuolella sijaitseviin hotelleihin.

Paikallishallinnon viranomaisen mukaan asuinalueet eivät ole välittömässä vaarassa, mutta kymmeniä hotelleja on evakuoitu varotoimenpiteenä savun vuoksi. STT:n mukaan maastopalot on saatu jo hallintaan, mutta alueella on vielä paljon savua. Finnmatkojen mukaan vielä ei tiedetä, pääsevätkö matkailijat palaamaan kylään.

- Olemme evakuoineet turistit turvaan. Meillä on linja-autoja valmiudessa myös sen varalta, että heitä pitää siirtää uudelleen. Olemme varanneet evakuoiduille matkustajille hotellimajoituksen saaren toisista osista, kertoo Costas Fotopoulos.

Paikallisten viranomaisten mukaan laaja maastopalo sai alkunsa rotkosta eilen, ja sen leviämistä on nopeuttanut kova tuuli. Paloa yrittää sammuttaa yli sata palomiestä ja vapaaehtoista.

Kyseessä on jo toinen maastopalo viikon sisällä Samoksella. Viime viikolla tuhat hehtaaria metsää ja peltomaita tuhoutui saaren toisessa osassa. Tapauksen johdosta on pidätetty kolme paimenta, joiden epäillään sytyttäneen maastopalot neljässä eri paikassa.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.