Pääministeri voittoisa Irlannissa

Irlannin pääministerin Fianna Fail -puolue on voittamassa ennakoidusti maan parlamenttivaalit. Puolueen arvioidaan saavan 43 prosenttia äänistä.

Pääministeri Bertie Ahernin keskustaoikeistolainen Fianna Fail -puolue on menossa kohti voittoa Irlannin parlamenttivaaleissa. Alustavien tulosten mukaan Fianna Fail on lisäämässä paikkalukuaan ympäri maata. Puolue näytti saavuttavan lisäpaikkansa oppositiossa olevan Fine Gael -puolueen kustannuksella.

Ensimmäisten ennusteiden mukaan Fianna Fail olisi lisäämässä kannatustaan 4 prosenttiyksikköä ja saamassa 43 prosenttia äänistä. Tämä merkitsisi kuitenkin sitä, että Ahern ei saisi ehdotonta enemmistö parlamenttiin ja joutuisi turvautumaan hallituksen muodostamisessa apupuolueisiin.

Myös Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n poliittinen siipi Sinn Fein menestyi eilen pidetyissä vaaleissa. Sinn Fein oli vahvistamassa asemiaan erityisesti pääkaupungissa Dublinissa ja Irlannin länsiosassa Kerryn maakunnassa. Alustavien tulosten valossa Sinn Fein lisäisi äänimääränsä yli kaksinkertaiseksi ja olisi saamassa seitsemän prosenttia äänistä.

RTE-radion mukaan äänestysprosentti oli monin paikoin yli 50 prosenttia ja joillakin maaseutualueilla jopa 70 prosenttia. Lopullisia tuloksia odotetaan huomenna.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.