Paavi kielsi afrikkalaisilta ehkäisyn

Paavi Benedict XVI on sitä mieltä, että kondomien jakaminen ihmisille Afrikassa ei ole vastaus maan synkistyvään aids-ongelmaan.

Kamerunin vierailullaan Paavi sanoi, että kondomien jakaminen yksinkertaisesti lisäisi ongelmaa. Vatikaani peräänkuuluttaakin pidättyvyyttä.

Viikon mittaisella Afrikan-matkallaan Paavi aikoo vierailla myös Angolassa. Siellä tuhansien ihmisten odotetaan osallistuvan ulkoilmamessuihin.

Vaatikaanin tilastojen mukaan katolisten määrä Afrikassa on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2006 kastettuja katolisia oli mantereella 17 prosenttia, vuonna 1978 määrä oli vain 12 prosenttia.

Matkansa aikana paavi sanoi, että haluaa halata koko Afrikan-mannerta. Afrikalla on "kivuliaita arpia, mutta samalla valtavaa potentiaalia ja toivoa", paavi sanoi.

(MTV3-BBC)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.