Paikalliset asukkaat: Kadonnut indonesialaiskone on löytynyt

Indonesiassa maan itäosissa kadonnut lentokone on löytynyt, kertovat Indonesian ilmailuviranomaiset.

Paikallisen kylän asukkaat löysivät koneen Tangok-vuoreen murskaantuneena.  

Trigana Air -yhtiön ATR-42-tyyppinen kone katosi iltapäivällä paikallista aikaa. Koneessa oli 49 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä. Lennolla mukana olleiden kansallisuutta ei ole vielä kerrottu. Putoamispaikka sijaitsee vuoristoisella Oksibilin alueella. Lentoyhtiön edustajan mukaan etsintäpartiot tarkistavat alueen aamulla.  

Kyseessä oli kotimaan lento, joka oli matkalla Papuan alueen pääkaupungista Jayapurasta syrjäiselle Oksibilin lentoasemalle. Se sijaitsee sisämaassa lähellä Papua-Uusi-Guinean rajaa.  

Trigana Air -lentoyhtiö on ollut EU:n mustalla listalla vuodesta 2007 lähtien. Listalla olevien yhtiöiden koneet eivät pääse Euroopan ilmatilaan muun muassa turvallisuusmääräyksiin liittyvien puutteiden vuoksi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.