Pakettiauto vyöryi päin päiväkotilapsia - kaksi kuoli

Kaksi pientä lasta on saanut surmansa ja 15 loukkaantunut vakavassa liikenneturmassa New Yorkin kiinalaiskaupunginosassa China Townissa. Traaginen onnettomuus sattui, kun pysäköity pakettiauto luisui kadulla kävelleen päiväkotilapsiryhmän päälle.

Pakettiauton kuljettaja oli pysäköinyt autonsa tien toiselle puolelle ja laittanut vahingossa pakin päälle. Kuljettaja hyppäsi ulos autosta, mutta hän ei huomannut, että auto lähtikin liikkeelle. Raskas auto luisui kovalla vauhdilla toiselle puolella tietä ja osui lapsiryhmään.

Surmansa saivat 4- ja 3-vuotiaat lapset, yksi loukkaantui vakavasti. Ryhmän muut lapset saivat lievempiä vammoja.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.