Pakkanen surmannut jo 60 tällä viikolla Euroopassa

Pakkassää on surmannut viikon aikana ainakin 60 ihmistä eri puolilla Eurooppaa. Keski-Euroopassa kuoli torstain ja perjantain välillä 17 ihmistä, joista 12 menehtyi Puolassa. Puolan viranomaisten mukaan suurin osa kuolemista liittyy kodittomuuteen ja alkoholin käyttöön.

Skotlannissa pakkanen laski 20 asteeseen ja Puolassa 15 asteeseen. Moskovassa mitattiin 24 pakkasastetta, mikä on kylmempää kuin vuosikymmeniin.

Britanniassa tuhannet koulut pysyivät tänään suljettuina, ja juna- ja maantieliikenne takkuili lumen tulon vuoksi. Kaksi päivää suljettuna ollut Gatwickin lentokenttä avattiin jälleen, mutta viranomaiset varoittivat, että myöhästymisiä ja peruutuksia on edelleen tiedossa.

Manner-Euroopan ja Britannian yhdistävät Eurostar-junat kärsivät myös ongelmista.

Italiassa Venetsian tulvat pahentuivat entisestään. Myös Bosniassa, Serbiassa ja Montenegrossa tulvii ja tuhansia ihmisiä on evakuoitu.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Katso Tapio Nurmisen raportti:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.