Pakolainen maksoi merimatkasta Libyasta Eurooppaan 1500 euroa

Eritrealainen turvapaikanhakija Binram maksoi laivamatkasta Libyasta Sisiliaan 1 500 dollaria. Hän päätyi italialaiselle Lampedusan saarelle.

– Emme tienneet merellä, mihin suuntaan pitäisi mennä. Luotimme tuuriin ja Jumalan tahtoon, Binram kertoi MTV Uutisille Lampedusalla.

Mistä Binram sai suuren summan rahaa laivamatkaan?

– Sukulaisiltani, eri puolilta Afrikkaa. He keräsivät kolehdin minulle.

Binramin tavoin lähes 40 000 ihmistä on pyrkinyt tänä vuonna Afrikasta Eurooppaan, Italian kautta. 

Siirtolaisreitti, huonokuntoisella veneellä Välimeren läpi, on usealle kohtalokas. Esimerkiksi viime kuussa Italian eteläisimmälle saaren Lampedusan edustalle hukkui lähemmäs 400 ihmistä.

Nyt Suomen Rajavartiolaitos on Välimerellä valvomassa, että enempää ei enää hukkuisi. Tulijoita Eurooppaan on paljon.

– Tämä on lähtökohtaisesti meripelastustehtävä. Halutaan löytää tänne pyrkijät jo merellä, sillä he ovat hyvin todennäköisesti merihädässä jo sillä hetkellä, kun heidät löydetään, tai aika nopeasti sen jälkeen, kertoi rajavartiolaitoksen lentoryhmän johtaja Lauri Pakkala MTV Uutisille.

Lampedusalla asuu viisi tuhatta italialaista. 


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.