Pakolaisena joulupukin maassa: "Suomi on 50 vuotta edellä koko Eurooppaa"

MTV Uutiset tapasi kymmenen vuotta Suomessa pakolaisena viettäneen Alaudin Hamitin Kosovossa. Hamiti muutti Suomeen 1993 ja palasi Kosovoon vuonna 2001.

Alaudin Hamiti istuu uudenkarheiden televisiostudioiden vieressä sijaitsevassa toimistossaan Kosovon Pristinassa ja muistelee hieman hakevalla suomen kielellä hetkeä 90-luvun alusta. Silloin isä soitti perheelle Kosovoon yllättäen Rovaniemeltä. Hamiti oli 13-vuotias.

– Me ei tiedetty, että sellainen paikka on edes olemassa. Isä vain sanoi olevansa siellä, mistä joulupukki tulee.

Isä oli paennut Jugoslavian hajoamissotia 1990-luvun alussa ensin Lontooseen ja päätynyt sieltä pakolaiseksi Suomeen. Muu perhe muutti hänen perässään Rovaniemelle, kun luvat ja paperit Suomen viranomaisten kanssa saatiin kuntoon.

Neljän pohjoisessa vietetyn vuoden jälkeen seurasi muutto pääkaupunkiseudulle ja koulunkäynti jatkui vantaalaisessa lukiossa. Arki sujui kuin kenellä tahansa suomalaisnuorella.

Mutta vuonna 2001 hän matkusti Kosovoon matkalle, joka muutti lukiolaisen suunnitelmat.

– Kosovossa sota oli ohi ja vallitsi taisteluiden jälkeinen euforia. Ihmiset olivat todella iloisia, ja tuntui jotenkin kodilta. 

Lisäksi kun koti-Suomessa ovi farmasian opintoihin ei avautunut, päätös muuttaa takaisin Kosovoon vahvistui.

Suomi avasi maailman

Nyt Alaudin Hamiti on 34-vuotias ja työskentelee TV-tuottajana kosovalaisella televisiokanavalla. Hänen synnyinmaansa puolestaan on itsenäinen Kosovo, jolla riittää edelleen tekemistä muun muassa maata piinaavan korruption ja nuorisotyöttömyyden kanssa.

Maan epävarmasta tulevaisuudesta huolimatta Hamiti uskoo, että hänen lähitulevaisuutensa on Kosovossa.

– Ihmiset, jotka muuttavat asioita ja ovat valmiita työskentelemään sen eteen, selviävät aina jotenkin.

Suomessa Hamiti on käynyt viimeksi vuosi sitten. Kaipuu entiseen kotimaahan iskee ajoittain kovastikin.

– Olen kiitollinen Suomelle siitä, että se avasi minulle maailman ja opetti kulttuuritietoa. Tulen olemaan aina kiitollinen siitä, että olen asunut Suomessa, sillä mielestäni Skandinavia ja Suomi ovat 50 vuotta edellä koko Eurooppaa.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.