Pakolaislasta potkinut unkarilaiskuvaaja selittää tekoaan: “Olin peloissani

Hyvin kyseenalaista julkisuutta pakolaisia potkimalla ja kamppaamalla niittänyt unkarilainen tv-kuvaaja on kommentoinut tekoaan ensimmäistä kertaa julkisuudessa.

Kaksi päivää sitten julkaistulla videolla näkyy, kuinka kuvaaja käyttäytyy väkivaltaisesti pellolla poliisia karkuun juoksevia pakolaisia kohtaan. Teko kävi kalliiksi, sillä nainen sai potkut työpaikastaan ja joutui kansainvälisen kohun keskipisteeksi.

– Kuvasin kamerallani, kun tuhannet siirtolaiset murtautuivat poliisiketjun läpi. Yksi heistä törmäsi minuun ja olin peloissani. Sitten jokin vain napsahti minussa, luulin, että kimppuuni hyökättiin ja minun täytyi puolustautua. On vaikeaa tehdä järkeviä päätöksiä, kun ihmiset ovat paniikissa, hän kommentoi Magyar Nemzet -sanomalehdelle.

Asiasta kertoo brittilehti The Guardian

Joutuu kohtaamaan oikeussyytteen

Videon perusteella kuvaajan selitys on kyseenalainen. Hän potkaisee nuorta tyttöä ja kamppaa jo ohitseen juosseen isän. Hän kiistää, että kyseessä oli rasistinen teko, mutta sanoi kantavansa vastuunsa. 

– En ole sydämetön rasisti, lapsia potkiva kameranainen. En ansaitse poliittista noitavainoa, enkä tappouhkauksia. Olen vain työtön pienen lapsen äiti, joka teki huonon päätöksen. Olen todella pahoillani. 

Kuvaajan työnantajalla N1TV:llä on yhteyksiä äärioikeistolaiseen Jobbik-puolueeseen. Kanava piti työntekijänsä käytöstä täysin sopimattomana. 

Naista vastaan on nostettu tapauksesta myös oikeusjuttu. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.