Palestiinalaiset pohtivat itsemurhaiskuja

Palestiinalaishallinnon johtajat ovat pohtineet keinoja Israelia vastaan suunnattuen itsemurhaiskujen lopettamiseksi.

Jasser Arafatin johtaman Fatah-liikkeen edustajat neuvottelivat yhdessä islamilaisen Hamas-järjestön kanssa keinoista, joilla lopetettaisiin islamilaisryhmien itsemurhaiskut israelilaisia siviilejä vastaan.

Palestiinalaisten yhteistyöministeri Nabil Shaath korosti, että ryhmien on löydettävä yhteinen strategia Israelin oikeistohallituksen kanssa.

Asiantuntijat epäilevät kuitenkin islamilaisen Hamas-järjestön halua lopettaa iskuja israelilaisia vastaan. Iskuilla on myös kansan tuki, mielipidemittausten mukaan noin kaksi kolmasosaa palestiinalaisista kannattaa itsemurhaiskuja.
(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.