Palestiinalaisteini löytyi kuolleena, epäillään kostoksi

Jerusalemissa siepattu palestiinalaisteini löydettiin varhain aamulla surmattuna. Surman epäillään olevan kosto toissa päivänä ilmi tulleesta kolmen israelilaisteinin murhasta.  

Tuorein tapaus käynnisti yhteenottoja Itä-Jerusalemissa palestiinalaisnuorten ja poliisin välillä. Sadat palestiinalaiset heittivät poliiseja kivillä. Poliisi vastasi hyökkäykseen ampumalla muun muassa kumiluoteja. 

Armeijan radiolle raportoitujen silminnäkijähavaintojen mukaan nuori siepattiin mustaan autoon Israelin miehittämässä Itä-Jerusalemissa. Hänen ruumiinsa löytyi myöhemmin metsästä kaupungin lounaispuolelta. 

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas tuomitsi nuorukaisen murhan ja vaati Israelin hallitusta rankaisemaan tappajia.   

Myös Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tuomitsi murhan ja patisti viranomaisia selvittämään tapauksen. Samoin Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry tuomitsi veriteon.  

Palestiinalaisten Hamas-järjestö julisti, että Israel joutuu maksamaan nuorukaisen murhasta.

Mahdollinen kosto?

Israelin poliisi tutkii väitettyä sieppausta. Poliisi vahvistaa ruumiin löytymisen, mutta on vielä vaitonainen siitä, liittyykö tapaus israelilaisnuorten surmiin.  

Israel kertoi toissa päivänä löytäneensä kolme israelilaista teinipoikaa ammuttuina Länsirannalta. Pojat katosivat kesäkuun puolivälissä, kun he lähtivät liftaamaan Hebronin kaupungin läheltä. Ruumiit löytyivät noin kymmenen minuutin matkan päästä katoamispaikasta.  

Israel syyttää palestiinalaisjärjestö Hamasia poikien surmaamisesta. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.